Kuka olen



Moi!

Blogia kirjoittelee kolmekymppinen juoksija ja elinsiirtourheilija. Juoksuharrastukseni ensimmäinen kipinä syttyi 10 vuotta sitten ja mielessä kyti vuosien ajan maraton, vaikka harjoittelusta vielä tuolloin suunnitelmallisuus ja kaikenlainen järkevyys puuttuikin. Puolimaratonin riemun koin HCR:llä vuonna 2008; hölköteltyäni 20 ensimmäistä kilsaa kulki vika kilometri lennokkaasti ja maaliviivan ylitys Stadikalla on edelleen yksi juoksuun liittyvistä lempimuistoistani. Vaikka tuota puolikkaan aikaa ei pahemmin tarvitse muistella, ajattelin tuolloin sinnikkäästi, että 21km ja 42km ovat lähes ainoat tavoittelemisen arvoiset matkat. Sittemmin mieli on muuttunut, ja nyt kisasuoritukset mitataan kilometrien sijaan metreissä.

Kesällä 2010 sain 26-vuotiaana kiireellisen maksansiirron akuutin sairastumisen seurauksena. Sairastuminen, elinsiirto ja vuoteessa toimintakyvyttömänä vietetty runsas kuukausi veivät hetkeksi kunnon, lihakset ja kävelykyvynkin. Niitä palauttelin maltillisella tahdilla muutaman vuoden ajan. Elinsiirron jälkeen oli jonkin aikaa epäselvää, miten ja missä määrin juoksu voi vielä tulevaisuudessa elämääni kuulua, kunnes ilouutinen tavoitti minut: elinsiirron saaneille järjestetään EM- ja MM-kilpailuja, joissa juostaan ratamatkat 100m-1500m sekä katujuoksuna 5km. Myös kotimaassa voimme kilpailla Parayleisurheilun SM-kisoissa.

Tästä tiedosta motivoituneena otin tavoitteekseni päästä vuoden 2015 MM-kisoihin, ja lopulta tuolloin Argentiinasta kotiin matkalaukussa kulkivatkin hopeamitalit 200m ja 400m matkoilta sekä pronssi 100 metriltä. "Tästä on ehdottomasti hyvä jatkaa", ajattelin. Sillä tiellä ollaan edelleen. Ratakierroksesta, 400 metristä, on muodostunut päämatkani.

Elinsiirto ei estä urheilua vaan mahdollistaa sen. Tavoitteellinen juoksuharjoittelu sisältää sopivassa suhteessa juoksun iloa, kilpailuviettiä, kehittymisen nälkää ja pientä hulluutta. Lyhyen tähtäimen tavoitteita löytyy, mutta perimmäisenä pyrkimyksenäni on juosta vanhaksi mummoksi asti ja siinä sivussa kuluttaa lenkkareita kaikissa maailman kolkissa. Tärkeää minulle on myös yhteisöllisyys: arvostan suuresti lajin mukanaan tuomia ystävyyksiä, joiden kanssa jakaa kokemuksia ylä- ja alamäkineen. Valmentajanani toimii Tuija Helander, ja seurani on Runner's Club.

Tervetuloa seuraamaan blogia!

Terkuin
Pinja

Instagram: @pinjaekstrom
Facebook: Elinsiirtourheilija Pinja Ekström

Kommentit