Miten sun elinsiirto oikein vaikuttaa urheiluun?
Tämän kysymyksen esitti hiljattain vanha tuttu, itsekin urheileva, jota en ollut nähnyt vuosiin. Hyvä kysymys, jonka nostan nyt myös blogiin. Jollain tavalla sen on vaikutettava, sillä muuten ei kai olisi tarvetta erillisille elinsiirtourheilun sarjoille.
Oma tuntumani on, että elinsiirto jossain määrin heikentää kehittymistäni. Kilpailen myös aikuisurheilun puolella, joka tarjoaa minulle mahdollisuuden verrata omaa suoritustani ns. normaaleihin (paremman termin puutteessa, vai sanoisinko perusterveiden?) ikäisiini. Sanotaan, että ei kannata verrata itseään muihin, mutta kyllä minua osana kilpailemista kiinnostaa, miten aikani vertautuvat muihin. Ei siis ajatella vertailua tässä kohtaa negatiivisena asiana.
No, ennätysten valossa suoriutumiseni päämatkallani 400 metrillä on aavistuksen heikompaa kuin heillä, jotka eivät ole saaneet elinsiirtoa. Toki aikuisurheilijoita on moneen junaan, osa jo nuoresta kilpaa juosseita ja osa vasta aikuisiällä innostuneita - ei mikään mitätön sivuseikka aikoja tarkasteltaessa. Jos nyt kylmästi pelkkiä aikoja kuitenkin verrataan, on oma nelkun enkkani 70.02 sekuntia. Vuosien 2015-2017 seurani Runner's Clubin naisten enkka menee ihanalle Lauralle ajalla 65.11 sekuntia. Suomen Aikuisurheiluliiton (Saul) SM-kisoissa vuonna 2016 yllettiin N30-sarjassa kultamitaliin ajalla 62.16, hopeaan riitti 71.27. Saulin N30-sarjan kaikkien aikojen Suomen ennätys vuodelta 1995 kirjataan 53.26 sekuntia. World Transplant Games Federationin N30-sarjan maailmanennätys on 68.31 sekuntia.
Oma tulokseni alkaa siis jo lähennellä ikäsarjani elinsiirtourheilun maailmanennätystä, mutta jää vielä ei-elinsiirron saaneiden aikuisurheilijoiden enkoista. Pelkästään tämän valossa voisi ajatella elinsiirrolla jotakin vaikutusta olevan. Toki yksittäisissä kisoissa meikäläinenkin voi aikuisurheilun puolella pärjätä mutta käytännössä tuntuu siltä, että kehitykseni vaatii enemmän sekä työtä että lepoa. Tarkoitan tällä sitä, että treeni kyllä puree samalla mekanismilla kuin keneen tahansa, mutta ehkä vähän hitaammalla tahdilla.
Siirretty maksa itsessään ei välttämättä vaikuta. Leikkauksesta olen toipunut jo vuosia sitten, ja siitä on muistona lähinnä keskivartaloa toisinaan kiristäviä vatsansisäisiä kiinnikkeitä - ei mitenkään tavatonta vatsan alueen leikkauksissa. Välillä tuntuu, että maksansiirron jälkeen koordinaatiokykyni ja kykyni omaksua uusia liikeratoja on heikentynyt (sairastumiseeni liittyi myös aivoihin vaikuttava ja motorisia häiriöitä aiheuttava tila nimeltä hepaattinen enkefalopatia), mutta on ihan mahdollista, ettei sillä ole yhtään mitään tekemistä asian kanssa. Voi olla, että olen aina ollut kömpelö, ja aika on vain kullannut muistot ;)
Isompi merkitys taitaa olla elinikäisellä hyljinnänestolääkityksellä, jota myös immunosuppressiiviseksi lääkitykseksi kutsutaan. Immunosuppression voi jo sanana päätellä viittaavan elimistön immuunijärjestelmän heikentämiseen; heikentämällä puolustuskykyäni, elimistöni ei ala hylkiä uutta maksaa. Samalla kuitenkin infektioriskit kasvavat, mikä tuntuu kohdallani näkyvän siten, että vaikka esim. flunssia ei mitenkään erityisen usein ole, kestävät ne tullessaan pitkään kuin nälkävuosi. Ihan klassikko on alkuvuoden kuukauden mittainen bugi, joka yleensä on saapunut juuri tammikuun ekan tai tokan viikon kieppeillä.
Lisäksi osakseni on osunut harjoitteluun ja lepoon vaikuttaen tunnetuista haitoista ainakin magnesiumin imeytymisongelmia (hello pysyvä magnesiumvajaus vuodesta 2010) ja jalkojen kihelmöintiä/levottomuutta etenkin iltaisin ja öisin. Myös univaikeudet ovat yleisten haittojen listalla, ja näitä ajoittain minullakin esiintyy. Hyljinnänestolääkkeitä on myös erilaisia; minun käyttämäni lääke toimii kalsineuriini-nimisen entsyymin salpaajana ja jos en ole vallan väärin ymmärtänyt, voi kalsineuriinilla olla jonkinlaista roolia lihaskasvussa tai solujen uusiutumisessa (kuulostan epävarmalta ja sitä olenkin - pitäisi varmaan perehtyä tähän aidosti vähän paremmin). Eli tällaisella epätieteellisellä maalaisjärjellä voisi päätellä kalsineuriinin estäjän jollain tapaa totta tosiaan vaikuttavan negatiivisesti kehitykseen. Ei ihme, että meidän piireissä hyljinnänestolääkkeitä kutsutaan (vain puolileikkisästi) antidopingiksi. Lääkkeiden haitat ovat tietty sidoksissa myös niiden määriin, ja omalla kohdallani määrät ovat onnekseni olleet jo muutaman vuoden ajan todella maltilliset.
Kaikesta huolimatta tuntuu, että useimmat kohtaamani harjoitteluun liittyvät ongelmat ovat olleet aika tavanomaisia. Juoksijat tykkäävät pulista juoksuvammoista, ja kun näitä lähdetään porukassa kertaamaan, en koe olevani vammasektorilla elinsiirron vuoksi mikään outolintu. Keuhkoveritulppa, joka on ollut viime vuosina vakavin vaiva niin terveyden kuin urheilun näkökulmasta, ei aiheutunut sen enempää juoksusta kuin elinsiirrosta.
Miellänkin itseni melko normaaliksi aikuiseksi juoksijaksi, jolla on oma erityispiirre nimeltä maksansiirto ;)
Oppiakseni lisää elinsiirron ja urheilun kombinaatiosta - sekä oman harjoitteluni tueksi että yleisesti aihepiiristä kiinnostuneena - pääsen ensi kuussa osallistumaan Belgiassa järjestettävään tieteelliseen Exercise is Medicine -symposiumiin. Tulen luultavimmin kirjoittelemaan symposiumin annista tänne blogiinkin.
Ps. Onhan elinsiirto toki myös sillä tavalla vaikuttanut urheiluuni, että se on tuonut minut osaksi kotimaista ja kansainvälistä äärimmäisen hienoa yhteisöä, johdatellut lyhyiden matkojen maailmaan ja saanut minut harjoittelemaan tavoitteellisesti sekä kilpailemaan. Ei mitään pieniä asioita ihmisen elämässä!
Tämän kysymyksen esitti hiljattain vanha tuttu, itsekin urheileva, jota en ollut nähnyt vuosiin. Hyvä kysymys, jonka nostan nyt myös blogiin. Jollain tavalla sen on vaikutettava, sillä muuten ei kai olisi tarvetta erillisille elinsiirtourheilun sarjoille.
Oma tuntumani on, että elinsiirto jossain määrin heikentää kehittymistäni. Kilpailen myös aikuisurheilun puolella, joka tarjoaa minulle mahdollisuuden verrata omaa suoritustani ns. normaaleihin (paremman termin puutteessa, vai sanoisinko perusterveiden?) ikäisiini. Sanotaan, että ei kannata verrata itseään muihin, mutta kyllä minua osana kilpailemista kiinnostaa, miten aikani vertautuvat muihin. Ei siis ajatella vertailua tässä kohtaa negatiivisena asiana.
No, ennätysten valossa suoriutumiseni päämatkallani 400 metrillä on aavistuksen heikompaa kuin heillä, jotka eivät ole saaneet elinsiirtoa. Toki aikuisurheilijoita on moneen junaan, osa jo nuoresta kilpaa juosseita ja osa vasta aikuisiällä innostuneita - ei mikään mitätön sivuseikka aikoja tarkasteltaessa. Jos nyt kylmästi pelkkiä aikoja kuitenkin verrataan, on oma nelkun enkkani 70.02 sekuntia. Vuosien 2015-2017 seurani Runner's Clubin naisten enkka menee ihanalle Lauralle ajalla 65.11 sekuntia. Suomen Aikuisurheiluliiton (Saul) SM-kisoissa vuonna 2016 yllettiin N30-sarjassa kultamitaliin ajalla 62.16, hopeaan riitti 71.27. Saulin N30-sarjan kaikkien aikojen Suomen ennätys vuodelta 1995 kirjataan 53.26 sekuntia. World Transplant Games Federationin N30-sarjan maailmanennätys on 68.31 sekuntia.
Oma tulokseni alkaa siis jo lähennellä ikäsarjani elinsiirtourheilun maailmanennätystä, mutta jää vielä ei-elinsiirron saaneiden aikuisurheilijoiden enkoista. Pelkästään tämän valossa voisi ajatella elinsiirrolla jotakin vaikutusta olevan. Toki yksittäisissä kisoissa meikäläinenkin voi aikuisurheilun puolella pärjätä mutta käytännössä tuntuu siltä, että kehitykseni vaatii enemmän sekä työtä että lepoa. Tarkoitan tällä sitä, että treeni kyllä puree samalla mekanismilla kuin keneen tahansa, mutta ehkä vähän hitaammalla tahdilla.
Siirretty maksa itsessään ei välttämättä vaikuta. Leikkauksesta olen toipunut jo vuosia sitten, ja siitä on muistona lähinnä keskivartaloa toisinaan kiristäviä vatsansisäisiä kiinnikkeitä - ei mitenkään tavatonta vatsan alueen leikkauksissa. Välillä tuntuu, että maksansiirron jälkeen koordinaatiokykyni ja kykyni omaksua uusia liikeratoja on heikentynyt (sairastumiseeni liittyi myös aivoihin vaikuttava ja motorisia häiriöitä aiheuttava tila nimeltä hepaattinen enkefalopatia), mutta on ihan mahdollista, ettei sillä ole yhtään mitään tekemistä asian kanssa. Voi olla, että olen aina ollut kömpelö, ja aika on vain kullannut muistot ;)
Isompi merkitys taitaa olla elinikäisellä hyljinnänestolääkityksellä, jota myös immunosuppressiiviseksi lääkitykseksi kutsutaan. Immunosuppression voi jo sanana päätellä viittaavan elimistön immuunijärjestelmän heikentämiseen; heikentämällä puolustuskykyäni, elimistöni ei ala hylkiä uutta maksaa. Samalla kuitenkin infektioriskit kasvavat, mikä tuntuu kohdallani näkyvän siten, että vaikka esim. flunssia ei mitenkään erityisen usein ole, kestävät ne tullessaan pitkään kuin nälkävuosi. Ihan klassikko on alkuvuoden kuukauden mittainen bugi, joka yleensä on saapunut juuri tammikuun ekan tai tokan viikon kieppeillä.
Kaikesta huolimatta tuntuu, että useimmat kohtaamani harjoitteluun liittyvät ongelmat ovat olleet aika tavanomaisia. Juoksijat tykkäävät pulista juoksuvammoista, ja kun näitä lähdetään porukassa kertaamaan, en koe olevani vammasektorilla elinsiirron vuoksi mikään outolintu. Keuhkoveritulppa, joka on ollut viime vuosina vakavin vaiva niin terveyden kuin urheilun näkökulmasta, ei aiheutunut sen enempää juoksusta kuin elinsiirrosta.
Miellänkin itseni melko normaaliksi aikuiseksi juoksijaksi, jolla on oma erityispiirre nimeltä maksansiirto ;)
Oppiakseni lisää elinsiirron ja urheilun kombinaatiosta - sekä oman harjoitteluni tueksi että yleisesti aihepiiristä kiinnostuneena - pääsen ensi kuussa osallistumaan Belgiassa järjestettävään tieteelliseen Exercise is Medicine -symposiumiin. Tulen luultavimmin kirjoittelemaan symposiumin annista tänne blogiinkin.
Kommentit
Lähetä kommentti