Odotettu arki

Mitä sinä teet tänään, miltä näyttää tämä viikonloppu?

Heräsin itse tähän lauantaiaamuun hyvien yöunien jälkeen. Keitin kahvia, keitin kanamunia. Leikkasin vahingossa sormeen pilkkoessani mansikoita jogurtin sekaan. Katsoin puolison kanssa yhden jakson Designated Survivoria.

Käyn kohta tekemässä treenin, ohjelmassa on kevyttä hölkkää ja mäkiharjoitus. Ehkä siivoan vähän, oikeastaan pitäisi käydä ostamassa uusi pölynimuri. Teen viimeistelyjä kesän opintomatkaraporttiin tai katson pari luentotallennetta avoimen yliopiston kurssia varten. Huomenna keitän synttärikahvit omalle isälle, ja molemmat mummoni tulevat myös kylään meidän uuteen kotiin.

Miksi kirjoitan näin arkisia kuulumisia?

Minulla on mahdollisuus arkeen 7 vuotta sitten tehdyn elinsiirron ansiosta. Ilman sitä, perhe olisi jatkanut arkea ilman minua. Puoliso ei suunnittelisi ensi kesäksi häitä, ei ainakaan minun kanssani.

Juuri nyt yli 500 ihmistä Suomessa odottaa mahdollisuutta elää elinsiirron jälkeistä elämää, sitä tavallista, ihanaa arkea. Osa menehtyy, kun sopivaa siirrännäistä ei löydy ajoissa. Monelle odotus on pitkä, fyysisesti ja henkisesti raskas. Joillakin se on lyhyt, vain päiviä kestävä, kuten minulla. Elinsiirto tulee kuin hurrikaani ja sekoittaa kirjaimellisesti odottamatta koko elämän.

En silti vaihtaisi yhtään päivää.

Mitä mieltä sinä olet elinsiirroista? Todennäköisesti, tilastojen perusteella, suhtaudut niihin myönteisesti. Mutta tietävätkö muut suhtautumisestasi? Tietääkö lähipiirisi, mikä vastauksesi olisi ollut, jos niin ikävästi käy?

Elinluovutuskortti kertoo tahdon selkeästi. Tänään, Euroopan elinsiirtopäivänä, on yhtä hyvä päivä kuin koska tahansa kertoa oma tahto läheisille. Käy osoitteessa www.odota.fi lukemassa lisää, tutustumassa tarinoihin, tilaamassa elinluovutuskortti.

Hyvää viikonloppua!







Kommentit