72 sekunnin jännitys

Se on kuulkaas kesän ensimmäinen ratakisa ensi viikolla! Pyrkimyksenä on juosta muutamat treenikisat touko-kesäkuun aikana, joten ei auta kuin ryhtyä tuumasta toimeen.


Kuten osallistujalistasta näkyy, olen onnistunut ilmoittamaan itseni omaa tasoani huomattavasti kovempaan seuraan. Yritin alunperin bongata aikuisurheilukisoja mutta sellaisia ei helatorstaille löytynyt. Tunnustettakoon heti kärkeen: jännittää, kuten aina. Perus suomalainen mentaliteetti nostaa päätään ja saa minut pähkäilemään, miksi olen taas itseni tällaiseen lykännyt. Onko vähän noloa olla joukon hitain. Onko ihan pakko vai voinko vielä perua?

On, on pakko kun kaikesta jännityksestä huolimatta tätä vaan haluan.

Joskus nuorempana golfia kokeillessani en koskaan poistunut rangelta sinne kentän puolelle, ja niinpä minusta ei tullut golfin pelaajaa. Lyöntien harjoittelu ei vielä oikein käynyt pelaamisesta. Vähän samaa ajattelen nyt yleisurheilusta. Voisin harjoitella juoksutekniikkaa, hioa telinelähtöjä ja kellottaa itsekseni aikoja radalla vaikka hamaan tappiin asti mutta mitä varten? Mihin se kaikki kulminoituisi, jos en tahtoisi kisata? Saisinko koskaan edes tietää omaa potentiaaliani? Monenlaisia näkemyksiä tästä varmasti löytyy, mutta näin asian omassa elämässäni näen.

Niinpä tässä nyt vaan on hermoilusta huolimatta mentävä ja kokeiltava. Altistettava itseni sille, että homma voi mennä pieleen ja sitten hetken harmittaa. Isoimmat pulmat helatorstaina ovat lähtö (koska en ole telinelähtöjä hionut saati harjoitellut) ja se, tuleeko seinä täysin vastaan jo takakaarteessa jos vauhdinjako menee kesän ekassa kisassa ihan plörinäksi. Toisaalta tulisi sekin taktiikka sitten kokeiltua, kun viime kesän nelkut meni vähän turhankin varmistellen, kuten taisin aiemmin mainita. Eikös nämä pienemmät kisat nimenomaan ole hyvä foorumi oppimiseen, uuden kokeiluun ja kokemusten kerryttämiseen?

Tämä blogioksennus on yksi keinoista helpottaa jännitystä, kiitos ja anteeksi ja ollos hyvät siitä. Sekin auttaa kun mietin, että jokaisella juoksijalla on oma tarinansa ja historiansa. Torstain joukossa olen aika suurella todennäköisyydellä ainoa 31-vuotiaana ratajuoksun aloittanut elinsiirron saanut. Jollain toisella voi olla omat epävarmuutensa, joista minä en tiedä mitään.

Hermoilun lisäksi tunnen kyllä myös intoa, sillä nyt on vuoden eka mahdollisuus ottaa selvää siitä, missä kunnossa olen. Pitkän tähtäimen tavoitteenani on alittaa tietty 400 metrin aika, ja siihen on vielä aika monta sekuntia nykyisestä enkastani. On jännittävää nähdä, olenko lähempänä kuin viime vuonna. Kuluuko ratakierroksella edelleen tuo 72 sekuntia vai pääsisinkö viimein kutosella alkavaan lukuun?

Näillä mietteillä starttaa kesä 2017. Wish me luck!







Kommentit